Kuka olen? About me…

Olen media-alalle suuntaaja, erityisenä intohimona äänen kanssa työskentely. Oli työ sitten haastatteluiden tekemistä ja editointia, podcastien väsäämistä tai äänittämistä olen elementissäni tarkkakorvaisena ja ahkerana puurtajana. Opiskelin Radio- ja TV-journalismi -linjalla HEO kansanopistossa Helsingissä. Aiemmalta koulutukseltani olen kukkakauppaan suuntautunut puutarhuri ja olen työskennellyt eri kukkakaupoissa neljä vuotta. Kotoisin olen Kuopiosta ja opintojen perässä tuli muutettua Helsinkiin.

Rock- musiikki on intohimoni ja käyn keikoilla ahkerasti. Olen nähnyt kymmeniä bändejä, joista useammat monia kertoja.  Muutoinkin musiikista keskusteleminen ja sen kuunteleminen on sellaista puuhaa, josta pidän kovasti. Lukeminen on yksi pisimpään kestäneistä harrastuksistani ja lukemistooni kuuluukin esimerkiksi sarjakuvat, sanomalehdet ja elämäkerrat. Olen ratsastanut seitsemän vuotta, mutta tällä hetkellä tämä harrastus on tauolla. Kuitenkaan rakkaus hevosiin ei ole hävinnyt minnekään ja paluu satulaan tapahtuu vielä jonain päivänä. Postcrossing on uusin harrastukseni. Postikorttien lähettäminen ja saaminen milloin mistäkin maailmankolkasta on tajuttoman mukavaa. Muita kiinnostuksen kohteita ovat vanhat jenkkiautot ja muoti.

Tavoitteena on työ radion parissa. Jos joku kaunis päivä vielä saan juontaa omaa ohjelmaa ja tehdä haastatteluja työkseni, olen saavuttanut jotain mihin sisäinen palo on kova.

Luonteeltani olen positiivinen optimisti, kriittinen mietiskelijä, tehokas ja rauhallinen, jalat maassa tyyppi. Omaan laajan yleissivistyksen ja paljon tunneälyä. Olen nopea oppimaan, hyvä kuuntelemaan ja minulla on rikas mielikuvitus. Harkitsevaisuus ja ohjeiden noudattaminen ovat myös vahvuuksiani.

 —   —   —   —   —   —   —   —  —   —   —   —   —   —   —   —   —

I’m making my way into the media industry with a passion of working with audio in particular. No matter is that work about interviewing, editing, making podcasts or recording I’m in my element with my precise working habits and hardworking character. I did Radio- and TV-journalism studies in HEO folk high school in Helsinki. My earlier profession is florist oriented gardener. I have worked in different flower shops all together four years. Originally I’m from Kuopio and because of my study I moved in Helsinki.

Rock music is my passion and I attend to a lot of concerts. For example I have seen many bands playing live and many of them more than once. I like to share my gig experiences and opinions about albums and music. Reading is one of my hobbies. I read especially a books, newspapers and comic books. I have been doing horseback riding seven years and at the moment that hobby is on recess. But I’ll be back in a saddle sooner or later. My newest hobby is Postcrossing. Sending and receiving postcards from different countries is so cool. Another interests of mine are old classic american cars and fashion.

My goal is to work on radio. If I can some day do my own radioshow and do a lot of interviews, I’ll be more than happy, because then I would have achieved something what I do want to do really much.

I’m by nature positive optimistic, critical meditator, efficient and easy, feet on the ground -type of person. I have a broad general education and a lot of imagination. I’m quick to learn and good to listen. I have a lot of emotional intelligence. Thoughtfulness and following the rules are also my strengths.